15.4.2018

15. huhtikuuta

Uskomattoman upea viikonloppu: eilen 13 astetta, tänään 16,5! Tuuli tuntui kasvoilla leppeänä, vilvoitti silti mukavasti auringon paahtamia kasvoja. Edes viime kesänä ei ollut näin lämmintä päivää kuin tänään oli. Jotenkin surrealistista kömpiä lumessa jota pihalla vielä on auringon porottaessa! Olen myös seurannut  viime päivinä peippojen ym. kevätlintujen hyppelyä lumihangessa. Aika harvinainen näky, yleensä lumet on kyllä menneet tähän aikaan. Nopsaan se kyllä haihtuu, tänään on sade tulossa vielä. Muuttolintuja on tulossa koko ajan lisää. Tänään näin kottaraisia ja västäräkin. Odottelen näkeväni sepelrastaan joka viivähti viime vuonna tässä parisen päivää. Joutsenet, merihanhet, kurjet menevät pihan yli isoina ja ylväinä. Olisi mahtavaa olla vain ulkona aamusta iltaan; jokainen sisällä vietetty hetki tuntuu tärviöltä. Huhtikuu on jotenkin niin erilainen kuin mikään muu kuukausi. Se saisi kestää tuplasti kauemmin! Varsinkin kun edellinen kevät oli niin jäätävä. Nyt saadaan takaisin korkojen kera. Tietenkin tulee vielä kylmiä päiviä, mutta tuskin samanlaista kuin vuosi sitten. Eilen ja tänään sain pannarista ulos neriinin, soihtuliljan, sinisarjaliljat ym. Yksi ruusuruukku jäi vielä. Jospa saan sen punnerrettua huomenna. Tietenkin nostin ne saunatupaan ja sitten joskus toukokuulla ulos vasta. Mutta hetken saivat tuulettua tuulessa ja auringossa. Eilen laitoin muutamia siemeniä: saksankirveli ja jättiverbena kylmäkäsittelyyn viherkotteroon, yrtti-iiso ja haisusamettikukka sisälle. Tiedä sitten olenko kovin myöhässä. Tarkoitus on vielä hommata lisääkin siemeniä. Aion vaan hommailla verkkaisesti, ilman stressiä...Ainoa asia mistä olen huolissani on missä kunnossa rappujen alla talvehtinut siili-ystävä on. Tänään otin hieman havuja sekä ruohoa ym. pois pesän päältä. En uskalla kovin paljon kaivella, etten häiritse, mutta hieman otin enempiä, että tuulettuu. Huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa ne alkavat heräilemään. Laskin että oli 22 tosi kylmää pakkaspäivää ja yötä. Toivon vaan että se on elossa. Sen näkee viimeistään toukokuussa. Täällä tarvitaan niin isoja kuin pieniäkin apulaisia!

Ei kommentteja: